Itselläni on jo puoli vuosisataa hyvin erilaista urakointia sähköalalla. Kouluaikana rakennettiin JBL:n PA-kajareita silloisten bändien käyttöön Sound Centerille. Olin sen verran oppinut piirustustekniiikkaa, että sain ja osasin piirtää mittakaavassa koteloista kuvat alkuperäisten tehtaan tuumakuvien perusteeella. Työtä oli ja rahaa riitti silloisiin tarpeisiin. Ostin jopa AR X1 vinyylisoittimen, jonka hinta silloisen rahayksikön mukaan oli reilun kahden kuukauden palkka. Pickeringin kultaisella rasialla ja timantilla! Viime vuonna ostin uuden vetohihnan, joten nyt soi taas hienosti.

Nyt neljä vuotta opetettuani kuusitoistakesäisiä huomaan, ettei oikeastaan ole mikään muuttunut. Tupakat vain vaihtuneet nuuskaan, mutta samalla tavalla syljeskellään kadulle. Aikanaa otettiin nuoria töihin oppimaan, maksettiin jopa palkkaa ja amiksessa harjoiteltiin työsaleissa. Valmistuttiin aikanaan, kuka paremmalla, kuka huonommalla arvosanalla. Työelämässä opittiin tekemään työtä, toiset paremmin, toiset ei niin hyvin. Näin nykyäänkin ja some laulaa ainaista moitettaan.

Koulutuksen tasosta on avattu lukemattomia kirjoituksia, keskusteluja ja jopa syytöksiä opetuksen laadun heikkoudessta. Tosiasia kuitenkin on, että aina on ollut hyviä sähkäreitä, putkimiehiä, rakentajia ja jopa opettajia. On ollut myös huonoja! Toiset ovat joutuneet vaihtamaan alaa, opiskelemaan uutta tai tekemään työtä , jota on tarpeeseensa saanut. Onko sitten huonoja opisikelijoita? Ei välttämättä, mikäli motivaatio löytyy omasta päästä. Opettajana ajoittain arvailen opiskelijan ajatuksia ja kiinnostusta huolestuneena, mutta muutaman kuukauden kuluttua tästä on kasvanut aktiivinen ja osaava nuori.

Mietin joskus omaa uraani, joka on varsin monipuolinen ja vaiherikas. Kun olen usein vastannut kysymykseen ”kaikkea sinäkin olet tehnyt”, olen silloin vastannut senhetkiseen haasteeseen, jota on tarjottu. Työkalut kuitenkin ovat säilyneet pääosin samana. Tämä on kuitenkin tarkoittanut uuden oppimista, jota nykyään osataan jo kutsua ”elinikäisen oppimisen poluksi”. Mistään ei ole tarvinnut luopua. Ainoastaan oppia lisää.

Oppiminen tapahtuu monella eri tavalla, joku lukee, toinen oppii tekemällä ja kolmas kopio tietoa selaamalla kännykkää. Kaikilla tavoilla voi oppia, mutta opettajan pitäisi ohjata oppimista ja opastaa tiedon hankkimisessa oikealla tavalla. Pääsääntöisesti viimeaikaisten tutkimusetn mukaan lapset mennessään peruskouluun 6-7-vuotiaina osaavat lukea ja kirjoittaa. Nämä nuoret kehittyvät kansainvälisen mittarin mukaan erittäin hyvin kymmeneen ikävuoteen asti, jolloin suomalainen koululainen on taidoiltaa maailman huippua.

Mitä tapahtuu sen jälkeen? He saavat oman kännykän, liitttymän, Whats Appin, TikTokin, Messengerin ja muut. Luku ja kirjoitustaito muuttuu nopeasti peukalon nopeaan ja suorittavaan selailuun ilman, että tunnetaan yhteyttä varsinaiseen tietoon, joka usemmiten on taidon perustana ammatissa. Ja ellei tietoa ole käytettävissä, on silti tiedettävä, mistä sitä pystyy hakeemaan luotettavasti ja kulloiseenkin tarpeeseen riittävän kattavasti.

Monesti mietin perustutkintoa suorittavan opiskelijan näytössä sitä, että vaikka kaikki tarvittava tieto annetaan näyttötehtävän materiaalina kirjallisina dokumentteina, tieto ei silti näy näytön suorituksessa tekoina, sanoina, eikä selityksenä. Vaikka maallikko voisi lukea suoraan paperista kaikki vastaukset. Edellyttäen, että on yli viisikymppinen.

Hyvä oppiminen vaatii paljon tukea, oppilaitoksesta ja kotoa, se vaatii omaa innostusta ja opettajan, tai työnohjaajan innostavaa otetta. Oppiminen vaatii myös kiinnostusta alaan, pientä tervettä uteliaisuutta ja joskus jopa itsensä haastamista. Haastaminen voi olla myös innostavaa ja hauskaa, sillä oppiminen ja oman osaamisen huomaaminen on jopa tärkeämpää, kuin kuullun tiedon kertaaminen konemaisesti kokeessa. Maailmassa kun on tietoa sen verran, ettei sitä koskaan pysty keräämään yhteen samalle kovalevylle. Kenenkään päähän. On vain kuljettava eteenpäin elinikäisen oppimisen polkua.

Kuva OP Media

Tehtiin kauppaa, ensin moottoripyörillä. Ostettiin -2020 Ducatikaupasta vanha rännin alla seissyt peli, jolla ajettiin pari covidvuotta ympäri Suomea reilu parikymmentätuhatta. Sitten päätettiin kaikista aikaisemmista päätöksistä poiketen myydä viime vuodenvaihteessa Cello, rakas superbike, vaihtaa se uudehkoon Multistradaan, jolla tehtiin kesällä reilun 15 tuhannen kilometrin reissu ja myytiin hyvään hintaan vanha kunnostettu Ducati DS, joka kuvassa odottaa ostajaa kevään kynnyksellä jokirannassa.

Kauppa kannattaa aina. Paitsi rahallisesti! Ja aikaa palaa. Noh, saatiin kuitenkin paljon uutta tekniikkaa ja paljon uutta softaa.

Alkuun kun oli päästy, rouva sanoi haluavansa autoon takapenkin, jossa on Isofix-kiinnikkeet. No, niitä ei ollut Fordin pakussa, joten se meni myyntiin ostohinnalla ja perheeseen tuli ihan oikea auto, oikein tähdellä. Ja Isofiksillä.

Opiskelun hienouksia on osannut arvostaa sen jälkeen kun on voinut kirjata nimen alle kolme korkeakouluopintoa!

Palkka parani, mutta tärkeintä on, että sain neljä upeaa, uutta ystävää opiskeluaikana. Sellaisia, joita minulla ei ole aikaisemmin opiskeluaikana syntynyt. Olemme tavanneet kahdesti ja jälleen sovimme, että tapaamme jälleen uudelleen.

Ymmärrän myös sen, että jokainen ystävyys vaatii aktiivisuutta, varsinkin itseltä. Ihmettelemme usein miksi ystäväni ole minuun ollut aikoihin yhteydessä, mutta emme ajettele itse ottaa yhteyttä.

Kuitenkin tiivis ammattipätevyyden opiskelujakso on upeaa päättää ja samalla jatkaa oppimista ystävien kesken. Maailma opettaa!

Kuva Lily, Eri ikäiset ystävät

Vihdoinkin valmistujaispäivä! Todistus tulostettuja, varovasti taiteltuna, kopioituna työnantajlle, sileä puhdas paita ja suihkunraikkaana rakkaiden, upeiden pienryhmäladyjen kanssa odottamassa päättäjäisjuhlan alkua HAMKin juhlatilassa. Kakulle oli varattu oma pöytänsä. Lähes kaikki kurssin opiskelijat olivat paikalla. Ja molemmat vastuuopettajamme.

Ammatillinen opettaja, vanhakantaisesti pätevä lahtori. Puolentoista vuoden ahkera ja välillä vähemmän ahkera opiskelu vihdoinkin ohi, hyväksyttävästi, hyvällä mielellä. Ryhmäni oli paras mahdollinen, ja myös omaa opiskeluani suurenmoisella tavalla tukeva. Hyvä ryhmätyö ja sen merkitys korostui tässä projektissa. Tämä oli myös oppimista itselleni!

Olen jopa ylpeä itsestäni, että suoriuduin tästä ópiskelusta ja erityisesti kiitos puolisolleni Sarille, ryhmän jäsenille Merjalle, Meritalle, Satulle ja Tarulle, jotka olitte tukenani, sekä vastuuopettajille Anne-Marie ja Tomille.

Taitaja on ammatillisen koulutuksen näyteikkuna, jossa on mahdollisuus tutustua kymmeniin ammatteihin. Tapahtuma kerää vuosittain kymmeniä tuhansia vierailijoita. Seuraava Taitaja-tapahtuma järjestetään Porissa toukokuussa 2022.

Oman ryhmäni Aaronin kanssa matkalla sähköasennuksen finaaliin Poriin. Kilpailija itse valmistautunut hyvin ja rentota, vaikka itse tässä valmentajana ja huoltajana yrittää muistaa kaikki ohjeet vieraassa paikassa kulkemisesta, syömisestä, kokoontumisesta.

Varmasti tulossa huikea viikko niin kilpailun, kuin muunkin valtavan ohjelmamäärän kanssa. Mielenkiintoista verrata taitajien osaamista keskenään. Niin paljon kuulee työelämän kentältä siitä, että koulussa ei opeteta oikeita asioita ja työelämään tulee kouluista opiskelijat, joilla ei ole käsitystä työelämästä tai alan työstä.

Kilpailut kestävät neljä päivää, joista kolme on varsinaisia kilpailupäivää ja ohjelmaa aamu kuudesta aina iltamyöhään. Prosessina Taitaja 2022 on ollut sekä haastava lukuisine ei-sanoineen ja mahdottoman negatiivisen suhtautumisena työyhteisössä, että myös valtavan kasvun tarinana oppilaitoksessa. Toki ymmärrän jonkun joutuneen tekemään työnsa ohella valmisteluja kilpailuun ja opiskelijan valmennusta, jopa normaalin työajan ulkopuolella. Olen kuitenkin saanut nähdä omien opiskelijoiden kasvun viimeisen kahdeksan kuukauden aikana, Taitaja semifinaaliin valmistautumisen ja menestymisen, nuorten kasvun ja ryhmäytymisen vaikutuksen tässä omassa ryhmässäni.

Haittaako, jos on paras? Ei haittaa, sillä siihen kyllä tottuu!

Viimeisenä tehtävänä HAMK:n ammatillisen opettajan koulutuksessa on suoritettu opettajan työssä tarvittavat verkostot. Raskensin työnisen mukaan, miten olen omaa työtäni reflektoinut ja millä tavalla omat verkostoni ovat muuttuneet vuosien ja työnkuvan muuttumisen aikana.

Viisitoista vuotta sitten tein kartoitusta sen hetkisistä aktiivisista asiakasuhteista ja vertasin samalla asiakaskunnan muutosta edelliseen kymmeneen vuoteen. Tällöin totesin noin puolen verkostostosta vaihtuvan kymmenessä vuodessa. Käytin tätä lähtökohtana miettiessäni nyt opetustyössä muodostuneita verkostoja ja vanhoja käytettävissä olevia verkostoja todeten, että näiden viimeisten vuosien aikana suhde verkostojen vaihtumisen suhteen pysyy samana, mutta muutoksen nopeus on selvästi lisääntynyt.

Edellinen osoittaa mielestäni selkeästi sen, että elämme voimakkaasti muuttuvassa yhteiskunnassa, jossa verkostojen muodostuminen rakentuu lyhytkestoisemmaksi jo alkuvaiheessa ja pitkäkestoisuutta muodostaa pääasiassa tarve jatkuvaan kanssakäymiseen. Samoin kuin yritysmaailmassa, opetustyössä verkostojen syntyminen ja säilyminen vaatii jatkuvaa kontaktointia joko työn tai vapaa-ajan muodossa.

Oma verkostoni on muuttunut voimakkaasti viime vuosina, monien elämäntilanteiden ja muutosten vuoksi, sekä työsuhteen muutoksen vuoksi. Tästä johtuen tehtävässäni jaon omat verkostoni sen mukaan, miten oma roolini kyseisessä ryhmässä on muodostunut, joko puolison, hänen työnsä, oman työni tiimivastaavana, työni opettajana, sekä yrittäjyyden kautta vanhojen verkostojen toiminnan ja asiakassuhteiden perusteella.

Osittain verkostoni muodostuu mukanakulkemisen kautta kaupungin ylimpiin päättäjiin, asiantuntevana rakentajana työnantajan kautta työryhmissä syntyneisiin verkostoihin, sekä oman työyhteisön, pääosin sähköalalla toimivien opettajien verkosto. Osa verkostosta muodostuu opetusharjoittelupaikoisssa työnohjaajana toimivien ammattilaisten kontaktoinnista opiskelijoiden työjaksojen opastuksessa ja arvioinnissa. Tärkeänä pidän myös alan yritysten kanssa kanssa solmittuja verkostoja, joista osa on pitkän yrittäjyyden aikana syntyneitä, osa opetustyössä eri yhteyksissä syntyneitä.

https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/verkostoituminen-ja-vertaistyoskentely

Turun Ammatti-instituutin rakennustyömaiden ja koulutalojen kiertotalous TKI-työnä

Turun Ammatti-instituutti rakentaa opiskelijatyönä Turun Yli-Maariassa pientaloja, joita valmistuu keskimääri kaksi vuodessa, mutta samaan aikaan eri työvaiheissa on useita työkohteita.

Rakennuspaikalla suoritetaan kaikki rakennustyön vaiheet, joten siellä käsitellään materiaalia täytemaasta aina viimeisen valaisimen asennukseen.

Rakennusmateriaalin logistiikka, varastointi, syntyneen hukkatavaran kierrätys on iso prosessi työmaaympäristössä. 

Jokaista työvaihetta ohjaa kokenut ammattiaineen opettaja varmistaen laadun kaikilta osin kohteessa.

Rakentamisessa pyritään ammattimaiseen työn suorittamiseen, koska valmiit talot myydään vapailla markkinoilla.

Tavoitteena on antaa opiskelijoille valmiudet ja riittävät taidot siirtyä ammatti-työhön alan yrityksiin.

Entä, jos työmaan logistiikka ei toimi.

Tai jätekasa jää talon nurkalle vaarantamaan työturvallisuutta.

Mitä tapahtuu, kun kaikki jäte, ruuasta, metalliin ja puusta ongelmajätteisiin kerätään yhteen suureen roskalavaan.

Mietitään paljonko säästämme kustannuksissa!

Logistiikka ei toimi? Työaikaa kuluu turhaan kulkemiseen, kantamiseen, siirtämiseen ja tavaran etsimiseen.

Jätekasa jää talon nurkalle? Hidastaa liikkumista, varaa työaluetta turhaan, vaarantamaan työturvallisuutta ja viihtyvyyttä.

Kaikki jäte, ruoka, metalli, puu, kupari, muovi kerätään yhteen roskalavaan? Maksetaan kallein hinta käsittelystä, kulutetaan työaikaa, josta voitaisiin laskuttaa.

Mietitään miksi? Kiertotalouden idea on siinä, että teemme sen helpoksi!

Käytämme maapallon varoja kiihtyvällä vauhdilla elämiseemme, rakentamiseen, liikkumiseen, hyvinvointiimme.

Louhimme maapallostamme raaka-ainetta kiihtyvällä vauhdilla väestön kasvaessa ja kulutuksen lisääntyessä samassa suhteessa, tai jopa exponentiaalisella nopeudella.

Käytämme maapallon varoja kiihtyvällä 
vauhdilla, louhimme maata jalkojemme 
alta, palauttamatta kuluttamaamme, 
käytöstä poistettua takaisin.

Mitä eroa on kierrättämisellä ja kiertotaloudella?

Tiettyjä materiaaleja voimme uusiokäyttää erilaisiin tarpeisiimme.
Uusi juhlapaita vaihtuu työpaidaksi, päätyen lopulta rätiksi ja lopuksi se muuttuu polttokelpoiseksi jätteeksi.

Kiertotaloudessa lähtökohtana tuotteen suunnittelussa ja valmistuksessa on saman raaka-aineen käyttäminen uuden tuotteen valmistukseen.
Materiaalin on oltava tähän tarkoitukseen soveltuvaa.

Mitä kiertotalous on?
Miten kiertotalous toimii?
Miksi kiertotalous on taloudellista?

Kerran sertifioitu tuote, joka palaa valmistajalle
voidaan käyttää uudelleen samassa prosessissa.

Pääkaupunkiseudulla toimiva Rosk’n Roll Oy kertoi tuottavansa 3 % jätettä kaikesta.
Kaikki muu on puhdasta materiaalia!

Mitä voimme tehdä?                      Turun kaupungilla on ympäristösuunnitelma!
Entä sitten opiskelijat?                   Turun Ammatti-instituutilla on ohjeistus!
Millainen ohjeistus?                        Ei minkäänlaista käytännön ohjeistusta!
Mikä on käytäntö?                           Kaikki roska jää juuri siihen paikkaan!
Miksi toimitaan näin?                      Helpoin tapa ja ratkaisu toteutuu aina!

Entäpä jos teemme valintoja?
Otammeko tänään punaisen vai vihreän omenan evääksi?
Otammeko työmaalle materiaaleja, joiden kanssa meidän on helpompaa…

Miksi pitäisi tehdä omasta työstä vaikeaa, tai tylsää?
Miksi meidän pitää viedä roskia? Eikö astiat voi olla työkohteissa!  Kätevää!

Käytämmekö vain materiaalia, jonka osaamme palauttaa kiertoon?
Mitä tapahtuu? Vanha toimittajamme kysyy, miksi emme osta heiltä?
Heidän materiaalinsa kiertotalous on hankalampaa ja kalliimpaa!
Meillä on hukkatavaran lajittelu, johon heidän tavara ei sovellu!

Kiertotalous lähtee meidän omasta ajattelusta ja toiminnasta!

Prosessini lähti siitä, että osallistuin 15 osaamispisteen Sitran TAT koulutukseen.
Lopputyönä tein esitelmän ”Maailman kallein pullo”, jossa käsiteltiin materiaalin,
eli teollisuuden raaka-aineen palautumista uudelleen tuotantoon ja siihen liittyviä
käytännön ongelmia.

Onko palautuspullon hinta niin pieni, että se kannattaa heittää maahan tai mereen?
Onko luontoon kuulumattoman roskan vieminen astiaan liian hankalaa?

Tilaisuus saatiin lopulta pidettyä, sillä opetusharjoittelujaksohan tapahtui jo varhain keväällä. Kaikilla on ollut kiirettä ja varsinkin vastuuopettajani Anne-Maria Korhosen ja ohjaavan opettajani Nina Sundmanin aikataulujen mukaan oli edettävä.

Keskustelu sujui hyvässä hengessä ja aluksi kerroin opetusharjoittelujaksoni aihealueita ja opetuksessa käytettyjä menetelmiä ja perusteita niihin, sekä käytännön sovellutuksia opetuksista. Kaikkiaan opetuspäiviä oli kahdeksan, joista pari oli jaettu osiin.

Harjoittelussa oli sekä asennustyön opettamista eri muodoissa ja luentotyyppistä opetusta muun muassa käyttöönottotarkastuksen eri vaiheista ja käytännöistä, kuten asiakkaan opastamisesta laitteiston käyttöön.

Valtavan iso kiitos ohjaavalle opettajalle Ninalle, joka antoi tiukkaa, mutta äärettömän pikkutarkkaa ja kohdistettu ohjausta, opastusta, joka oli helppo ottaa käyttöön. Itse ei osaa puuttua asioihin samalla syvyydellä, kuin ammattilainen, joka seuraa sivusta analyyttisesti työskentelyä. Tuntuu heti siltä, että osaa olla parempi opettajana!

Anne-Marian kanssa kävimme lopuksi läpi kevään viimeiset rutistukset, jotta voi käydä pokkaamassa todistuksen kesäkuun alussa, ja kun kaikki menee hyvin, voi kirjoittaa CV:n alle lehtori.

Lähipäivä HAMK:n tiloissa Lemminkäisenkadulla ja ennakkotehtävät Ekaoperyhmän kanssa, sekä itsenäisesti tehtävät keskustelut avasivat aiheesta uudenlaisen ajatustavan. Olen aikaisemmin käsitellyt erityistä tukea tarvitsevia jollain tavalla vammaisina tai huonosti käytäytyvinä rikollisina, ehkä siksi, että näitä tilanteita halutaan uutisoida jopa markkinoinnin apuvälineinä. Tämä opiskelujakso avasi silmiäni melko laajalle tavalle katsoa asioita.

Aikanaan opiskelin Teatterikorkeakoulussa valaistus- ja tehostemestarin ylempää tutkintoa. Käsittelimme laajasti hahmopsykologiaa, valon ja valaistuksen vaikutusta tunteeseen ja mielialaan, sekä tilan ja tunnelman luomista. Myös se, miten äänet vaikuttavat ihmiseen, eläimeen, tai mielikuvaan, ja jopa siihen miten näemme asiat, miten ymmärrämme meille suunnatun informaation. Teatteri luo meille mielihyvää, ahdistusta, vihaa, iloa, kiihottumista, avartaa näkemyksiä, luo yhteisöllisyyttä, tutustuttaa aiemmin tiedostamattomiin tunteisiin ja tietämyksiin.

Minulle sanottiin koulussa aikanaan että olen huono! Kukaan ei puhunut erityisestä tuesta. Ei puhunut oppimisvaikeuksista!

Pitäisikö oikeastaan puhua erityisestä tuesta silloin, kun kun tuetaan parempaan oppimiseen. Joku haluaa ehkä olla muita parempi. Yksi opiskelijoitani suorittaa kolmen vuoden perustutkinnon yhdessä vuodessa, valmistuen ensi kuussa. Koulutuspäällikö sanoi syksyllä, ettei se ole mahdollista. Vastasin, että kaikki on mahdollista. Mahdollista, koska olen antanut hänelle erityistä tukea, joka on poikinut sen, että muutkin opettajat ovat lähteneet häntä tukemaan. Eivätkä sanoneet, ettei mahdollista!

Pitäisikö oppimisvaikeudet kääntää ylösalaisin? Olisiko oppimisvaikeuden synonyymi oppimisohjaus. Onko syytä edes (tottakai on OPH:n mukaa) oppimista käsitellä vaikeutena, vaan ohjauksena erilaisiin oppimismenetelmiin. Voisiko Wilmaan kirjata, että opiskelijaa on ohjattu opiskelemaan pirteämpänä, paremmin syöneenä, rauhallisessa paikassa, kännykkä sammutettuna, ilman oppimisvaikeuksia.

Kärsin vieläkin erityisen tuen puutteesta, vaikka olen sitä saanut, kiitos Eveliina. Oppimisvaikeudet seuraavat mukana edelleen, ikuisesti.

Kuitenkin, keskittyessäni, kun menen kyykkyyn, kohdistan katseeni kauas, suljen kaikki turhat ajataukset ulkopuolelle ja keskityn tekemiseen ja vain oleelliseen, olen paras. Ainakin melkein!

Essenziale.